Menetetty terveydenhuolto
Oikeusasiamies suositteli valittamista TAYS:n potilasasiavastaavalle. Hän taas suositteli valittamaan TAYS:n ylimmälle johdolle ja tekemään muistutuksen Pirhan sivulla. No tein molemmat ja yli viisi vuotta jatkunut vitkuttelu jatkuu. Sähköpostin vaihtoa:
Minä potilasasiavastaavalle 26.07. Liitteeksi laitoin tuon kantelun oikeusasiamiehelle.
Olen viiden vuoden ajan pyytänyt päästä jalan magneettikuvaukseen ja lääkärit ovat kiertäneet tätä pyyntöä koko sen ajan. He ovat tuhlanneet resursseja ja rahaa kaikenlaiseen turhaan, mutta ei sellaiseen mikä olisi ollut tarpeellista. Olen ollut jopa yksityisomisteisen yrityksen järjestämässä kuntoutusryhmässä, missä kuntoutujat olivat olleet jossain onnettomuudessa, kun minun vammani oli paheneva ja tutkimatta. Kaikki lääkärit joiden pakeilla olen käynyt ovat tienneet, että luun sisäisen vamman tutkimiseen tarvitaan MRI-kuvaus, mutta kun siitä kuvasta selviäisi Antti Pekkasen tekemä rikos, he eivät ole sitä tehneet. Myös kaikkien tekoälyjen mukaan tälläistä vammaa pitäisi lähteä ensin tutkimaan MRI:llä ja vertailevalla röntgenillä. Voisitko ohittaa byrokratian ja lähettää minut MRI-kuvaukseen? Se on kuitenkin paljon halvempaa, kuin seuraavan viiden vuoden pomputtelu vastaanotolta toiselle. Liitteenä valitukseni eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän vastauksessaan kehotti valittamaan tähän osoitteseen, vaikka muistaakseni olen valittanut jo.
Vastauksena tuli ympäripyöreää tekstiä, viittauksia lakiin ja kehoitus valittaa asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle! No tuli myös uusi valitusosoite; Lupa- ja valvontavirasto. En heti innostunut, kun olin jo niin paljon viisi vuotta valittanut. Minä 09.07:
Miksi sinä tuolla tavalla vastaat? Linkki oikeusasiamiehelle? Minähän kerroin kannelleeni oikeusasiamiehelle, joka neuvoi ottamaan yhteyttä teihin. Perinteistä viranomaissimputusta vai? Ei teidän tule neuvoa potilaita heidän oikeuksistaan, TEIDÄN TULISI TEHDÄ JOTAIN. Oikeuksistaan ihmiset voivat lukea verkosta ilman teidän apuanne, kyse on siitä ettei korruptoitunut lääkärikunta enää tee työtään, vaan kaikkea muuta. Miksi sinä kerrot kahden vuoden kanteluajasta? Minä en pääse magneettikuvaukseen NYT. Asia on ajankohtainen ollut koko viiden vuoden ajan. Seuraava sykli on toistunut nyt kolmeen kertaan, kaksi viimeistä TE-toimiston painostamana:
Kun varaan lääkäriajan, se asetetaan kuukausien päähän. Vastaanotolla lääkäri johdattelee keskustelun pois magneettikuvauksesta ja vertailevasta röntgenistä. He määräävät lähetteen tai kaksi; fysiatrille, fysioterapeutille, keskusteluryhmiin, sosiaalityöntekijöille. Mutta ei MRI-kuvaukseen, mikä olisi ensisijainen ja se olennainen tutkimuskeino. Ja odottelen läheteaikaa taas kuukausia, jonka jälkeen taas kuukausia, että pääsen takaisin lääkärin vastaanotolle. Ja lääkäri teeskentelee, ettei tietäisi mistä on kyse ja hakee syitä kivulle kaikenlaisesta epäolennaisesta. Näin Pirhan työntekijöitä koordinoivat johtajat ovat pelanneet aikaa ja kiduttaneet nyt viisi vuotta.
En minä vaadi mitään rangaistuksia, minä haluan siihen kuvaukseen.
Tähän vastattiin 13.07:
Pahoittelut, että tulkitsin aikaisemman viestisi väärin.
Kuten aikaisemmassa viestissäni kirjoitin, sähköpostineuvontamme on tarkoitettu ainoastaan yleiseen neuvontaan. Mikäli henkilö toivoo terveydenhuollon oikeusturvaneuvontaa yksilöllisessä tilanteessaan eikä yleinen neuvonta ole riittävää, meille voi olla yhteydessä puhelinajallamme tai tietoturvallisesti Suomi.fi-viestillä. Tällöin voimme yhdessä pohtia keinoja henkilön tilanteen selvittämiseksi.
Terveydenhuollon hoitoonsa tai kohteluunsa tyytymätön henkilö voi selvittää asiaansa laatimalla muistutuksen terveydenhuollon yksikköön terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Muistutus tehdään pääsääntöisesti kirjallisesti ja se toimitetaan käsiteltäväksi hyvinvointialueen kirjaamoon. Muistutuksen voi laatia vapaamuotoisesti tai lomakkeella. Vaihtoehtoisesti muistutuksen voi laatia digitaalisesti OmaPirhassa...jne
Valitin sitten Lupa- ja valvontavirastolle ja tein muistutuksen pankkitunnuksillani Pirhan sivulla heinäkuun puolivälissä. Kohtuullinen vastausaika molempiin on yksi kuukausi ja nyt 02.09. ei ole kuulunut vastausta, kun seitsemän viikkoa on kulunut. Potilasasiavastaavan mukaan voisin valittaa myös TAYS:n ylimmälle johdolle. No mikäpä siinä, tehdään vielä se, niin olen käynyt varmasti kaikki mahdolliset instanssit läpi, poliisi, käräjaoikeus, hovioikeus, korkein oikeus, Potilasvakuutuskeskus, Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta, Pirha, TAYS, eduskunnan oikeusasiamies ja Valvira. Jotkut niistä useaan kertaan. En ollut varma kuka TAYS:ssa on ylin johtaja ja lähetin sitten Taru Kuosmaselle sekä Heidi Moksenille 23.08. seuraavanlaisen viestin:
Haluaisin muistuttaa siitä, että olen tehnyt muistutuksen kohtelustani reilu kuukausi sitten, mitä pidetään kohtuullisen vastausajan takarajana. Tekoälyni Claude Science on kovin huolissaan tapauksestani myös ja on hakenut lääketieteen tietokannoista tietoa avuksi. Claude pitää tietokonetomografiaa vielä oleellisempana vamman todentamiskeinona kuin MRI-kuvausta, mutta suosittelee molempia. Liitän tähän liitteeksi muutamia Clauden laatimia dokumentteja.
Tähän tuli ihan seuraavana päivänä vastaus Taru Kuosmaselta:
Hei! Vastaus muistutukseenne on valmistelussa tuki- ja liikuntaelinkeskuksen vastuualueella. Olemme muistuttaneet heitä asiastanne.
Niinpä niin, vastaus. Kun en minä heidän vastauksistaan välittäisi, vaan kutsun siihen kuvaukseen (TT ja MRI). Mutta tämä muistutuksen muistutuksen muistutus ei ole kuitenkaan tuottanut edes sitä vastausta nyt 02.09. Myös Lupa- ja valvontavirasto lupaa kuukauden kohtuullisen vastausajan, eivätkä ole vastanneet mitenkään.
Ei tarvi olla kovinkaan kummoinen kommari ymmärtääkseen, että näiden suurien toimialojen (sähköverkko, terveydenhuolto, pakolaisten vastaanotto jne), joiden luonnostaan pitäisi olla valtion toimintaa, yksityistäminen ei ainoastaan nosta hintoja pilviin, vaan myös korruptoi ihmiset. 90-luvulla lääkäriin pääsi seuraavana päivänä ja potilas otettiin tosissaan. Lääkäri yritti ammattiylpeydellä parantaa potilasta, eikä laskelmoinut miten hän tuottaisi eniten rahaa.
Kommentit
Lähetä kommentti