Valkotakkipsykopaatit
Edit: Tekstiä muutettu 28.03.2025. Kerron tässä enää tapahtumien kulun esim. viranomaisia varten. Tapahtumaan johtaneet syyt ovat toisesa blogissa.
Minun oikeasta jalastani oli katkennut pohjeluu ja sääriluusta irronnut sisäkehräs ja jalka oli korjattu TAYS:ssa 1999. Operaatio onnistui hyvin ja harrastin urheilua jo muutaman kuukauden jälkeen kipsin poistamisesta.
Nuo ruuvit huolestuttivat minua kun tein fyysistä työtä ja harrastin urheilua. Luut muuttavat muotoaan iän myötä ja rasituksesta, joten ei tuollaiset luun sisällä mitenkään hyväksikään ole. Kysyin voisiko niitä poistaa samalla kun kipsi poistetaan. Siihen lääkäri nauroi ja vastasi arvoituksellisesti että ”katellaan niitä sitten joskus”. En voinut sitten muuta kuin jäädä odottelemaan sitä päivää, kun niitä voisi kattella. 2011 ruuvit särkivät niin paljon että kävin kysymässä uudelleen lääkäriasemalla; voisiko niitä poistaa vai ei. Kyllä lääkärin mielestä ne voisi poistaa, eikä hän kertonut siihen mitään riskiä liittyvän.
Asuin silloin Riihimäellä ja leikkaus sovittiin tehtäväksi Riihimäen keskussairaalassa ja leikkausjono olisi noin kuukauden mittainen. Eli sen oli määrä tapahtua joulukuussa 2011. Viisi kuukautta sain kuitenkin odottaa ja syy vitkutteluun selvisi sitten huhtikuussa. 2012 huhtikuussa oli perjantai 13. päivä ja leikkaus määrättiin sille päivälle, mitä vapaamuurarit pitävät tärkeänä päivämääränä. Leikkaus tehtiin selkäydinpuudutuksessa, missä potilas halvaantuu vyötäröstä alaspäin. Polvien kohdalla oli pieni peitto, enkä nähnyt operaatiota suoraan. Hartioiden ja käsivarsien liikkeistä kuitenkin havaitsin, ettei lääkäri ole työskentelemässä valansa edellyttämällä tavalla. Hän ei pyörittänytkään ruuveja irti minäänlaisella ruuvinvääntimellä. Harteikas mieslääkäri alkoi ensi töikseen hakkaamaan vasaralla talttaa tuon pohjeluun tukilevyn alle ja yritti kammeta sitä sillä tavalla irti. Itselläni alkoi pakokauhu nousemaan, kun olin halvaantunut jaloista enkä pakoonkaan pääsisi. Lääkäri rauhoitteli ja sanoi hakkaavansa pois ’luumuodostumaa’, mitä oli päässyt muodostumaan tukilevyn päälle. Hän sai tukilevyä löystytettyä taltalla sen verran, että sai pihdeillä ruuveista otteen. Sitten hän väänteli ja pyöritteli ruuveja ja kairasi reikiä suuremmiksi. Sen jälkeen hän vain repi ruuvit ulos luusta. Pohjeluu on vain sentin tai hieman yli vahvuinen ja tuollaiset ruuvit 4 - 4,5mm paksuja ja tällaisella käsittelyllä rei’istä tulee ainakin 6mm, joten ei jää paljon sellaisesta runtelusta materiaalia luun reunoille.
Kävin siinä kamppailua mielessäni, pitäisikö huutaa tai jotain, vaatia häntä lopettamaan. Mies oli selkeästi psykopaatti ja omien kokemusteni pohjalta sellaiset suuttuvat vain enemmän jos alkaa väittämään heitä vastaan tai varsinkaan neuvomaan. Uskottelin itselleni hänen tekevän sittenkin vain työtään ja rauhoittelin itseäni. Voisin mennä kuitenkin toisen lääkärin pakeille arvioimaan vahinkoa ja korjattavaksi. Selviän vähemmällä tästä operaatiosta kun en sano mitään. Tämä oli jonkinlainen rituaali. Anestesiahoitaja joka pisti puudutuspiikin selkäytimeeni, jäi leikkaussaliin istumaan jakkaralle ja tuijotti vain seinään. Hän ei seurannut edes itse operaatiota, ei vilkaissutkaan. Operaatio oli koko ajan hänen näkökenttänsä ulkopuolella ja hän ilmeisesti ei näin ollen ole silminäkijä. Operaatio kesti tasan kaksi tuntia, se on aika pitkä aika istua siinä paikoillaan, kun hän ei osallistunut millään tavalla operaatioon. Muita työtehtäviä olisi ollut varmasti muualla, mutta hänen läsnäolonsa toi sitten mystistä tunnelmaa muinaiseen uhraamisrituaaliin. Nämä ihmiset ovat vakavasti mielisairaita.
Kuvassa näkyvät pidemmät viisisenttiset ruuvit olivatkin sitten suuremman työn takana repiä irti. Sitä voi vain arvailla, miksi rituaaliin kuului teeskennellä, että ruuvit olisivatkin nauloja. On minulla siitäkin aavistus. Ensin taas taltalla luuta pois ruuvin kantojen ympäriltä, että saa pihdeillä otteen ja sitten vääntelemään edestakaisin. Siinä kului puolitoista tuntia, että hän sai ruuvit luun sisällä löystymään niin, että hän pystyi ne vetämään ulos. Olin halvaantunut lantiosta alaspäin, mutta runtelu heijastui ylempään kehoon ja niiden tuntemusten pohjalta voin arvioida hänen aiheuttaneen noin tuuman kokoisen reiän luun pintaan. Silloin en tuntenut vielä ortopediaa ja valoin itseeni uskoa, että saan vielä treenaamalla kuntoutettua jalkani jonkinlaiseksi. Nykyisin olen pakosti joutunut ortopediaakin opiskelemaan ja tiedän, että luu ei kasva sisältä ulospäin vaan ulkoa sisälle päin. Luusolut muodostuvat luukalvolla ja kulkeutuvat luun sisään. Jos luuhun tulee reikä, pitää ensin muodostaa siihen kohtaan luukalvo. Luukalvo ei tietenkään voi kuroutua tuuman kokoisen reiän yli ja sitten rakentaa alapuolelle ydinluuta. Luukalvo on painunut luun sisään niin pitkälle, kunnes reunat ovat kohdanneet. Luukalvo käyttäytyy vain eri tavalla kuin ydinluu ja sen ei pitäisi olla luun sisällä. Tukirankana toimiva luukalvo on lujaa materiaalia ja se muodostaa nyt kiilan pehmeään ydinluuhun. Luukalvoa jopa muodostuu lisää luun sisällä ja se tuntuu paineena nilkassa. Olen huomannut että sitä muodostuu rasituksen seurauksena, kuten esimerkiksi kävelyn. Katkennut ruuvi kai raapii ja ärsyttää muodostamaan. Välillä kipu on pahaa, tuntuu kuin nilkka halkeaisi. Hentoisemmassa pohjeluussa on välillä tunne, että se katkeaa poikki. Kävelyn olen nykyisin rajoittanut minimiin ja liikun pyörätuolilla.
Siis sairaalan henkilökunnasta kaikki minun kanssa tekemisissä olleet olivat juonessa mukana. Ainoastaan työntekijöitä koordinoivan henkilön tarvitsee olla salaseurainen, joka houkuttelee muut mukaan rikokseen mukaan valheilla, ylenemislupauksilla ja uhkauksilla. Epäilen vahvasti että koko SOTE-uudistus oli vapaamuurareiden juoni. Operaation aikana salissa kävi toinen lääkäri teeskentelemässä ruuvien poistoa, kun ne olivat muka tiukassa. Hän ilmeestä päätellen oli vastentahtoisesti leikissä mukana, vaikka nilkkakin oli siinä vaiheessa varmaan jo aika pahan näköinen. Hän vain pihdeillä kevyesti nyppi ruuvin kantaa ja totesi, että tiukassa on, en voi auttaa. Potilaskertomukseen on kirjattu miten ruuveja on yritetty kolmen lääkärin toimesta vääntää irti. Vääntämisellä voidaan ymmärtää suomen kielessä sekä ruuvien normaalia kiertämistä tai sitten brutaalia edestakaisin vääntelyä, millä hajotetaan luu. Tällaiset lapselliset sanaleikit ja saivartelu on vapaamuurareiden tunnusmerkki. Myös kaikki mitä ihminen sanoo koskaan, edes leikillään, olisi merkittävää ja siitä voisi vetää tuomiolle, myös tällaisille. Rehellinen lääkäri olisi tietenkin jättänyt ruuvit paikoilleen, jos ne olisivat oikeasti olleet tiukassa, eikä murjonut luuta tohjoksi. Potiaskertomuksen kolmas lääkäri on sitten kai ollut mykkä anestesiahoitaja.
Operaatiota johtanut ortopedi Pekkanen taisi suivaantua, kun en kerjännyt armoa. Hän alkoi murjomaan loppuvaiheessa raivokkaammin koko painollaan ja sai katkaistua viimeisen ruuvin jalan sisään.
Jalka puolustautui muodostamalla massiivisen luukalvomuodostuman sisäkehräksen päälle. Lisäksi viimeisen ruuvin kohtaan muodostui suippo ja terävä 4-5cm patti, se näky oli kuin sarjakuvasta. Sitä kuvaa en voi liittää, kun silloinen puhelimeni on varastettu, joku kai halusi salata rikosta. Leikkauksen jälkeen tuli hoitajia sitomaan siteen leikkaushaavojen päälle. Heidän on täytynyt ymmärtää, että kaikki ei ole mennyt ihan oikein. Mutta he vain kikattelivat ja kertoivat vitsejä, sitten pistivät kävelemään kotiin puolen tunnin toipumisen jälkeen. Oli heidätkin koordinoitu. Sillä pohjeluulla pelotti todella kävellä.
Pääsin jälkitarkastukseen kahden kuukauden päästä. Luukalvomuodostumasta oli jo puolet resorboitunut pois, mutta nilkka oli silmiinpistävän kokoinen kuitenkin. Lääkäri kuvasi tuon ylläolevan kuvan, mutta ei näyttänyt sitä minulle itselleni ollenkaan. Hän ei kertonut ruuvin katkenneen luun sisään. En ollut siitä varma, kuulin leikkaussalissa heikon äänen, minkä perusteella oletin sen katkenneen. Ajattelin silloin sen olevan ehkä hyväkin asia, siinä olisi todiste tahallisesta vahingonteosta ja voisin päästä korjattavaksi johonkin muualle. Nyt taas helpotuin, kun ruuvi ei olisikaan katkennut, saattaisin parantua. Mutta tarkastavalle lääkärille katkennut ruuvi ei vain ollut mainitsemisen arvoinen asia. Myöhemmin kun tämä vamma on pahentunut, olen paljon käynyt lääkäreissä. Kaikki ovat fysioterapeutteja myöten hokeneet samaa mantraa: ”joskus ne ruuvit vaan katkeilee luun sisään”. Ei mahdu minun logiikkaani millään, luu on sisältä aivan pehmeää. Juuri sinne ei ruuvia saa katki kuin tahallisesti katkaisemalla. Olen yrittänyt etsiä tietoa internetistä ja olen löytänyt ainoastaan yhden tapauksen, missä ortopedinen ruuvi on katkennut luun sisään. Siinä asianajajien neuvontapalstalla neuvotaan hakemaan vahingonkorvausta:
https://www.injuryclaimcoach.com/questions/malpractice-case-from-foreign-object-in-my-legbone.html
Vamma on sen laatuinen, että paksu luukalvomuodostuma kantoi kehon painoa vuosien ajan, eikä luun sisään painunut luukalvo aiheuttanut kipua. Muotopuoli jalka pisti vain vastakkaisen polven muljahtelemaan ja juoksuharrastus piti jättää. Yritin monilla eri liikuntamuodoilla kuntouttaa jalkaa vuosien ajan, mutta aina kun enempi innostuin, jalkojen epäsymmetria aiheutti erityisesti polvien muljahtelua. 2021 jalan kipu yltyi, mutta en ymmärtänyt vieläkään vamman luonnetta ja yritin vaihteeksi juoksemalla kuntouttaa. Luukalvoa oli sulanut lisää sisäkehräksen päältä ja vakiintunut nykyiseen 1-1,5cm paksuuteen. Jalkaa alkoi särkemään tosissaan ja tunsin ruuvinpätkän luun sisällä. Ymmärsin että tarkastava lääkäri oli aikoinaan valehdellut tai ainakin salannut jotain. Halusin päästä röntgenkuvaukseen ja vapaamuurareiden valta lääkärikunnassa alkoi selviämään.
Terveyskeskuksessa sanottiin heti puhelimessa, että sinä et mene röntgenkuvaukseen. Vaihdoin terveyskeskusta ja sieltä samat sanat. Jalkaa särki ja paniikki iski; jalalle on tehty rakenteellista vahinkoa ja minä olen pahentanut tilannetta treenaamalla vuosikaudet, sitten lääkärit alkavat vielä tekemään kiusaa. Kanta-Hämeen sairaalassa oli kuitenkin jäljellä röntgenkuvat ja potilaskertomus yhdeksän vuoden jälkeenkin ja sain ne tilattua. Menin uudestaan terveyskeskukseen näyttämään niitä. Lääkäri ei halunnut nähdä kuvia ollenkaan, hän tiesi jo että jalkaani on katkaistu ruuvi. Sen sijaan hän halusi kopioida potilaskertomuksen ja käytti sitä kopiohuoneessa. Sieltä hän toi tilalle hieman muunnellun kertomuksen takaisin. Sitä en tiedä oliko muunneltu tekstin osuus jotenkin arkaluontoista rikoksen kannalta, vai oliko se vaan vapaamuurarin magiikkaa. Me voimme muuttaa tarinaa ja kirjoittaa historiasi uudelleen, etkä sinä voi meille mitään. Tilasin Riihimäeltä potilaskertomuksen uudelleen ja sekin oli nyt muunneltu samanlaiseksi. Joka tapauksessa Tampereelta ei lääkärinapua löytynyt.
Kaiken muun lisäksi olin edellisenä vuonna käynyt kuvaamassa sattumalta juuri samaa jalkaa Hatanpään sairaalassa, kun epäilin varpaan murtumaa. Kuvaajaksi oli tuotu Riihimäeltä sama ortopedi. En häntä silloin heti tunnistanut, olisin paennut paikalta jos olisin. Hänen ei olisi pitänyt olla siellä, kun hänellä on sekä virka että yksityisvastaanotto Riihimäellä. Jotain hänen käytöksessään oli vain sen verran outoa, että seuraavana päivänä ymmärsin hänen olleen sama psykopaatti kuin kahdeksan vuotta aiemmin. Siinä oli taas näyte sairaasta huumorintajusta, mihin saattoi sisältyä jokin viesti. En minä vain heidän symbolisista viesteistä välitä, me oikeat ihmiset osaamme puhuakin.
Oikeuslaitoksen mukaan lääkäreitäkin sitten vaan pitäisi osata valvoa kuin muitakin rikollisia. Valitettavasti se vaan vaatisi vähintään saman tasoista lääketieteen ammattipätevyyttä, kuin lääkärillä itsellään. Byrokratian tuntemus pitäisi olla myös vähintään yhtä hyvä kuin koko salaseuralla itsellään. Potilasvakuutuskeskus eväsi anomukseni, kun en ollut osannut hakea sitä ajoissa. Vamman vakavuus kun ilmeni hiipimällä vuosi vuodelta, luonnottoman paksu luukalvo suojasi vammaa aluksi. He olivat löytäneet potilaskertomuksen vuodelta 2015, tottakai kun olivat seuranneet uhriaan ja turvanneet mainettaan. Siinä olen valitellut lääkärille polven muljahtelua ja epäillyt sen johtuneen kolmen vuoden takaisesta operaatiosta. PVK ilmoittaa siten minun tienneen vammasta alle kolmen vuoden kuluessa operaatiosta. No tiesinhän minä että vahinkoa tehtiin, kun kerran paikalla olin leikkaussalissa, mutta olisihan minulla pitänyt olla jotain todistetta, kuten lääkärin lausunto. Tämä lääkäri suhtautui kyynisen rutiininomaisesti, ainahan ne leikkauspotilaat valittavat. Sain selkeän todisteen vasta yhdeksän vuoden jälkeen, eli kuvan missä katkaistu ruuvi näkyy kuvassa. Anoin korvausta sallitun 10 vuoden sisällä, mutta se evättiin, kun kolme vuotta olisi se suositus. 10 vuoden sisällä voi anoa, jos vamma selviää kolmea vuotta myöhemmin, niin kuin aivan selvästi minun tapauksessani. Sitä vartenhan ne salaseurat ovat olemassa, että sen jäsenet salaavat toistensa rikoksia.
Päätös oli niin törkeä, että oli pakko kokeilla valitusketju päätyyn asti. Olen kyvytön fyysiseen työhön ja jalkakipu vie keskittymiskyvyn henkiseen työhön. Ei kukaan palkkaisi muutenkaan lääkäreiden kiduttamaa ja salaseuran vainoamaa hakijaa, liian suuri riski. Kun lääkärit eivät myönnä vammaa, en saa eläkettä ja joudun kustantamaan itse sähköiset pyörätuolit ja muut apuvälineet. Valitin PVK:n päätöksestä Pirkanmaan käräjäoikeudelle. Siellä haastehakemus hylättiin sillä perustelulla, että se oli väärään muotoon kirjoitettu. Tiedustelin sitten, minkälaiseen muotoon se pitäisi kirjoittaa. Kirjaamosta vastattiin, että heillä ei ole lupaa kertoa! Kokeilin hieman toisenlaista muotoa, mutta sekin hylättiin. Valitin päätöksestä hovioikeuteen ja valitus hylättiin, ei perusteluja. Valitin korkeimpaan oikeuteen ja valituslupaa ei myönnetty, ei perusteluja. Sitä vartenhan ne salaseurat ovat olemassa, että sen jäsenet salaavat toistensa rikoksia.
Tässäkin maassa on alkanut tapahtumaan omituisia asioita:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/36729-kirkolliset-vapaamuurarit-suomessa/?
Kommentit
Lähetä kommentti