Suomalainen zersetzung osa 1
Miksikö ortopedisia ruuveja jätetään alunperinkään jalkaan? No kiusallaan. Se on keino kiristää tottelemaan, ehkä sitten jonain päivänä poistamme. Luut muuttavat muotoaan sen mukaan mitä työtä tekee tai urheilua harrastaa, etenkin jaloissa. Jos siirtyy kevyemmästä työstä raskaampaan, luut vahvistuvat ja sopeutuvat työasentoihin ja liikkeisiin. Teräs ei elä mukana, se estää luun sopeutumista, sitä tapahtuu kuitenkin toisessa jalassa, jos siinä ruuveja ei ole. Sellainen aiheuttaa epäsuhtaisuutta, mikä heijastuu kaikkialle kehoon. Muutokset ovat pieniä lyhyellä ajanjaksolla tarkasteltuna, mutta useiden vuosien perspektiivistä ruuvit aiheuttavat suurta haittaa. Vaikka toipilas tekisi kevyttä toimistotyötä, eikä harrastaisi mitään urheilua, tulee hänenkin kohdalle joskus ikäkutistuma. 40:n ikävuoden jälkeen alkavat luut kutistumaan. Kutistuminen on voimakkaampaa naisilla, joilla se on pahimmillaan 15% eliniän aikana, miehet selviävät noin puolella siitä. On aivan selvää, että luihin ruuvatut teräslaatat ja pitkät ruuvit vääntävät kehoa vinoon tavalla tai toisella aikojen kuluessa ja aiheuttavat kulumia niveliin. Ruuvien kehoon jättämiselle ei ole mitään lääketieteellistä perustetta. Murtuneet luut luutuvat 1-6:ssa kuukaudessa ja sen jälkeen ruuveista ei ole enää mitään apua. Ne pitäisi poistaa kipsin poiston yhteydessä. Miksi sitten osalla raajansa murtaneista toipilaista ruuvit on jätetty loppuelämän ajaksi luuhun? Kyllä se on ihan luokkaerottelua, nämä ruuvit heikentävät ihmistä monella tavalla. Heidän ei haluta menestyvän niin hyvin, usein on kyse urheilijoista ja heille kateellisista ihmisistä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja tällaiset hyvinvointia rasittavat vierasesineet haittaavat myös opiskeluihin keskittymistä, niin kuin myös mitä tahansa työntekoa ja vaikuttavat mielialaan. Korruptioeliitistä on kivaa säädellä ketkä menestyy, eli käyttää valtaa. Erään psykiatrin mielestä tilaisuus voi tehdä psykopaatin.
Mielialaan vaikuttaa myös lääkärin halveksuva suhtautuminen. Kun itse menin 1999 sairalaan poistamaan kipsiä, kysyin sitten lääkäriltä että poistetaanko myös ruuvit? Vastaus oli ”ää, kattellaan niitä sitten joskus”. Ää ja kattellaan? Olin aika pettynyt, kun olin varma että tuollaiset ruuvit tulisivat aiheuttamaan haittaa. Olin toki kiitollinen hyvin tehdystä työstä, enkä alkanut sitten purnaamaan ja toivoin että niitä ’katteltaisiin sitten joskus’. Arvasin kuitenkin, että kyseessä on urheilumafian käsky ja lääkäri kuuluisi salaseuraporukoihin. Itseni syrjittiin jalkapalloseurasta junnuna pois, myöhemmin aloin harrastamaan kamppailulajeja ja keräsin turnausvoitoillani melkoisen kateellisten joukon sieltäkin. Alkulämmittelyissä aloin saamaan ”vahingossa” kaikenlaisia vammoja ja kerran oli vakavampi loukkaantuminen niin lähellä, että oli pakko lopettaa. Vaikka lopetin kamppailun, ei urheilumafia kuitenkaan unohtanut. Huomasin vuosien varrella, että urheilumafia haluaa varmistaa etten jatkossakaan harrastaisi mitään urheilua. He pystyivät haittaamaan työllistymistäkin ja olivat juoruamassa monessa tilanteessa mukana. Jalan katkeaminen oli heille tilaisuus vakuuttaa itsensä paremmiksi, mutta ei se aivan toiminut. Nuorella iällä jalka sieti vierasesineitä yllättävän hyvin, harrastin lähinnä juoksemista ja tein rakennustyötä. Vuosien varrella kysyin pari kertaa eri lääkäreillä käydessäni ruuvien poistomahdollisuutta, mutta vastaus oli välttelevä ja tyly. Huomasin, että jostain syystä lääkärit eivät ole halukkaita ruuvien poistoon. Ajattelin silloin, että tuollainen hieno jalan korjausleikkaus voi olla lääkärille meriitti, mutta ruuvien poisto olisi vain ikävä rutiinitoimenpide, eikä siihen löydykään aikaa. Ehkä lääkäreiden mielestä ruuveista ei ollut haittaakaan. He eivät tee raskasta työtä, eivätkä juurikaan urheile, niin eivät tiedä. Mutta kyllä se sittenkin taisi olla ennemmin salaseurakäsky. Kolmentoista vuoden jälkeen ruuvit alkoivat haittaamaan työntekoa jo melko paljon ja pitkien ruuvien paine alkoi tuntumaan kipuna polven sisäsyrjässä.
Riihimäelle muutin opiskelupaikan perässä, mutta ei minulle opiskelupaikkaa sitten myönnettykään vaikka olin pääsykokeen läpäissyt. En löytänyt työpaikkaa ja paikkakunnan fasistit alkoivat painostamaan ilmaistöihin harjoittelupaikkoihinsa Helsinkiin. He pysäyttelivät isolla porukalla kadulla, eivätkä päästäneet jatkamaan matkaa ja ’suostuttelivat’ mm. luopumaan oikeudenkäynnistä entistä työnantajaa vastaan. En kuitenkaan mennyt näihin harjoittelupaikkoihin ja kävin oikeudessakin. He painostivat aloittamaan kamppailuharrastuksen uudelleen ja sinne menin, liityin paikalliseen taekwondo-seuraan eli tottelin osittain. Taekwondon parista koko joukkokateuspsykoosi oli aikoinaan alkanut, mutta otin riskin. Ehkä sopu löytyisi, pakkohan heidänkin olisi joskus alkaa käyttäytymään, enkä viitsinyt aivan toimettomanakaan olla. Paikkakunnan AMK:sta valehdeltiin, että he olivat siirtäneet opintolinjani Forssaan. Aioin anoa sitten toiselle linjalle seuraavana keväänä. Sitten kokeiltiin orjuuttamista TE-toimiston kautta ja he houkuttelivat lyhyelle vesieristäjän kurssille ja väärensivät asiakirjoja niin, että olinkin pian suorittamassa parin vuoden talonrakentajan tutkintoa. Sellainen minulla jo oli, en halunnut suorittaa uudestaan ja aloin valittamaan. Tutkintoon kuului kuuden kuukauden ilmainen harjoittelujakso ja taas ahdisteltiin heti opiskelun alkuun sellaiseen. Minulla oli jo sellaisista töistä usemman vuoden kokemus, joten ’harjoittelupaikat’ eivät tuntuneet oikeudenmukaiselta. Ahdistelijaporukoihin kuului poliiseja, kamppailijoita, kokoomusnuoria ja lahkouskovaisia. He pysäyttivät kadulla ainakin kerran kuussa. Poliittiset ja uskovaiset vaativat, että ammattia ei saa vaihtaa eikä missään nimessä saa korkeakoulututkinnosta haaveilla, muuten uhmaan kohtaloani. Eräs kuuluisa Riihimäkeläinen uskonsotienlietsoja tuli sittemmin ilmoittamaan baarissa, että minua ei tulla koskaan päästämään kaupungissa opiskelemaan muuta kuin talonrakentajan tutkintoa. Siinä olikin lähes kaikki viranomaiset yhtäkkiä sodassa yhtä miestä vastaan, enkä ymmärtänyt enää sitä joukkohulluutta. Asiakirjoja väärennettiin, poliisit tutkivat asuntoa kun olin poissa ja tulivat kerran sisään perättömän metelöinti-ilmiannon takia ja jäivät ihan muuten vaan oleilemaan pidemmäksi aikaa, juttelivat niitä näitä. Kamppailijat taas vaativat lopettamaan harrastusta mihin olivat paria kuukautta aiemmin painostaneet mukaan. He vetosivat johonkin rikokseen mitä olin vuosia aiemmin tehnyt, mutta korjasin juorua ja he teeskentelivät ymmärtäneensä jonkin väärinkäsityksen. He vaativat sitten etten saisi kuitenkaan suorittaa niin hyvin treeneissä, jotkut harrastajat olivat alkaneet pelkäämään minua : ) No en ollut turnauksiin osallistumassakaan. Lisäksi he tiesivät ruuveista jalassani ja vaativat minua poistattamaan niitä sairaalassaan. Heidänkin mukaan ruuvit haittasivat treenaamista ja vahingoittaisin itseäni. No kyllä minä haitan myönsin, mutta kun ei lääkärit olleet koskaan halukkaita poistamaan niitä. Riihimäellä sitten suostuivat, mutta kyseessä oli siis katala juoni. En millään jaksanut uskoa että tällaiset fasistipiirit olisivat lääkäreitäkin saaneet mukaan jengeihinsä ja menin sitten leikkaukseen.
Olin siis väärässä. Eihän se hullu ortopedi pidempiä ruuveja yrittänytkään poistaa, vaan väänteli niiden avulla sisäkehräksestäni tennispallon kokoisen. Toinen ruuvi vaan sattumalta irtosi, kun ruuvinreikä suureni niin paljon. Toisen kanssa hän oli huolellisempi ja varmisti että se katkeaa luun sisään. 40 minuuttia raivoisaa riuhtomista per ruuvi. Tämä moraalinen imbesilli käytti ajankin huolellisesti hyväkseen kun sitä oli varattu kaksi tuntia operaatioon ja pohjeluun ruuvien repimiseen kului puoli tuntia. Jalasta olisi ollut oikein häijyn näköinen kuva olemassa juuri operaation jälkeen, mutta ei valitettavasti ole enää julkaistavaksi kun sen aikainen puhelin varastettiin hieman myöhemmin. Samat zersetzung-porukat varmaan, kun olin kuvaa esitellyt ihmisille puhelimestani. Kuvasta olisi hyvin selvinnyt, että kyseessä ei ollut ruuvinpoisto-operaatio, vaikka suurimmaksi osaksi ruuvit poistuikin. Jäljelle jäi paksu luukalvomuodostuma sisäkehräksen päälle, mistä koituu sama haitta kuin ruuveista mutta paljon pahempana. Pahoinpitely taidettiin suunnitella Riihimäellä lääkärin ammattitaidolla niin että vamma pahenee iän myötä, näin ainakin tapahtuu. He sitten kai toteuttivat erään hullun kamppailijan vanhan uhkauksen. Helsingissä hän kaupungilla huuti minua kanssaan kehään ja lupasi toimittaa minut sieltä pyörätuoliin. En aloittanut hänen käskystään kamppailuharrastusta silloin, mutta Riihimäen kamppailijoiden avustuksella hän saattoi sitten saada toimitettua, pyörätuolilla tässä mennään.
Kävin minä ”leikkauksen” jälkeen kerran vielä kaupungin kamppailusalilla ja huomasin vahingoniloisista ilmeistä, että olivat saaneet johdateltua ansaan. Taas olivat keskinkertaisuudet minua parempia, kun ei treenaaminen enää runnellulla jalalla onnistunut. Olisin minä pyytämälläkin lopettanut treenaamisen, ei olisi tarvinut elinikäistä ruumiinvammaa aiheuttaa. Ei suomalainen kamppailu enää urheilua ole, siitä on tullut fasista toimintaa. Siellä ne kaupungilla nykyään kyttäävät viikonloppuisin työneuvotteluihin muilutettavia. Ei Riihimäkeäkään opiskelupaikkana voi suositella eikä muutenkaan, korruption taso on tyrmäävä. Siellä on monelle muullekin käynyt huonosti. Yhtä asiaa voin suositella, jos murrat luusi ja saat ortopedisia ruuveja kehoosi, niiden poistamista kannattaa vaatia heti kipsinpoiston yhteydessä. Niistä todennäköisesti koituu haittaa tulevaisuudessa. Nykyisin taidetaan käyttää liukenevia ruuveja, mutta ei ehkä siihen huonompaan väkeen. Jos ruuvit ovat terästä, silloin olet vaarassa joutua luokkaerotteluleikin kohteeksi. Kaikki lääkärit eivät valitettavasti ole rehellisiä. Käsivarressa ruuveja ehkä voi sietää, mutta ei jalassa. Suomalaisen ortopedian teoksen mukaan nilkkaan kohdistuu kävellessä 200kg:n paino hetkellisesti ja juostessa 300kg:n paino. Tällä tarkoitetaan varmaan keskipainoista henkilöä, ehkä 70-kiloista, jos painoa on enemmän ovat lukemat paljon suuremmat. Samaisessa teoksessa mainitaan luiden kutistuvan elämän jälkimmäisellä puoliskolla miehillä 4-8% ja naisilla 8-15%. Nämä lukemat mielessä kun katselen vaikkapa tätä röntgenkuvaa, tulen vihaiseksi kun lääkärit huitaisevat kädellä ruuveille ja jättävät ne loppuelämäksi luuhun. Kyllä ne paremmalta väeltä poistetaan ja poistaminen kestää muutaman minuutin. Olen haastatellut monia luunsa murtaneita tämän tapahtuneen jälkeen.
https://www.verkkouutiset.fi/a/diabolisen-pahuuden-psykoterroria-nain-stasi-riisti-sielun/#fa188e06
Kommentit
Lähetä kommentti