Potilasasiamiehelle
Osa 8
Nyt on meneillään uusi lääkärileikki nimeltä juupaseipässyöpä. Alla olevan kirjeen lähetin Pirkanmaan potilasasiamiehille viikko sitten. Ei ole vastattu mitenkään.
Lääkärit käyttäytyvät huonosti
Sitä on jo jatkunut 14 vuotta, enkä ole saanut kiusanteolle minkäänlaista selitystä.Päällimmäisenä mielessäni olisi tällä hetkellä mahdollinen syöpäepäilys, mikä on todennäköisesti tekaistu, mutta olisi siihenkin asiaan huojentavaa saada totuudenmukainen vastaus.
TE-toimisto pyysi minua toukokuussa hankkimaan lääkäriltä eläkepäätöksen, kun eivät halunneet velvoittaa pyörätuolilla liikkuvaa ihmistä mihinkään työllistämistoimiin. Varasin ajan toukokuussa ja pääsin vastaanotolle elokuussa. Vitkuttelu on yksi kiusanteon muoto, viime vuonna odotin aikaa 4 ½ kk, tänä vuonna selvisin vajaalla kolmella kuukaudella. Ymmärrän kyllä että muutkin odottavat Tampereella pitkään, mutta kyllä minä olen siinäkin luokkaerottelussa jonon viimeisiä. Vaikka kyse oli jalkavammasta, niin silti ennen elokuun lääkärinaikaa minun piti muka käydä verikokeessa heinäkuussa. Käytyäni verikokeessa välittömästi samana päivänä laboratoriosta lähetettiin minulle tekstiviesti, jossa kerrottiin veriarvojen viittaavan eturauhassyöpään ja pyydettiin käymään uudestaan verikokeessa, vaikka heillä oli minun verta käsissään. Elokuun puolella pääsin siis Hatanpään terveyskeskukseen Olli Nevalaisen vastaanotolle. Hän sanoi että ei voi tehdä eläkepäätöksiä, vaan lähettää minut eläkelääkärin pakeille sekä syöpätutkimuksiin ja molemmat ajat saan seuraavalle viikolle. Elettiin silloin elokuun alkupuolta. Sain tämän eläkelääkärin numeron ja varasin häneltä ajan itse. En kuitenkaan saanut aikaa häneltä seuraavalle viikolle vaan yli kahden kuukauden päähän 16.10.
Myöskään syöpätutkimukseen ei tullut minkäänlaista kutsua ja tiedustelin Hatanpäältä asiaa elokuun lopulla.Terveyskeskuksessa ei osattu sanoa keskussairaalan ajoista mitään. Mielestäni Nevalainen ei ole voinut jonon pituudesta niin paljon erehtyä. Syöpä on myös sen kaltainen sairaus, että sitä pitäisi tutkia jonkinlaisella kiireellä. Sain kutsun sitten syyskuun puolivälissä magneettikuvaukseen ja odottelin viikon Nevalaisen tiedotusta. Kyllästyin ja vaihdoin terveyskeskukseni Hervantaan ja annoin luvan terveystietojen vaihdolle. Hervannasta lähetettiin viesti jossa minut hyväksyttiin terveyskeskukseen, mutta syöpätutkimuksen tuloksista en ole kuullut vieläkään mitään.
Lokakuun alussa tuli aika uuteen syöpätutkimukseen, tällä kertaa olisi pitänyt kuvata ultraäänellä ja ottaa koepala. Nevalaisen lähetteellä, vaikka hän ei ollut enää lääkärini. Tukimusaika oli vaan samaan aikaan eläkelääkärin kanssa. Molempien aikojen kanssa oli vitkuteltu yli kaksi kuukautta ja osuivat kuitenkin täsmälleen samaan aikaan. Se ei ollut sattumaa ja lääkärit näkevätkin potilastietojärjestelmästä aikaisemmin varatut ajat. Peruutin sitten syöpätutkimuksen, kun TE-toimiston velvoittamalla eläkepäätöksellä alkoi olla jo kiire. Aloin myös epäilemään koko syöpää, kun lääkärit ovat minulle viimeiset 14 vuotta valehdelleet suunnilleen kaiken ja johtaneet tahallaan harhaan monin tavoin. En jaksanut uskoa, että oikean syövän kanssa viivyteltäisiin heinäkuulta lokakuulle, miksi ensimmäinen tutkimus ei riittänyt ja miksi siitä ei mitään tuloksia tullut edes itselleni. Olisihan se hyvä tietää varmasti, mutta luotin että uusi aika järjestyy pian. Peruutettuani ajan 02.10. menin uimahalliin ja siellä ollessani oli urologian laitokselta soitettu neljä kertaa (vakoiltu?) ja lähetetty tekstiviesti. Viestissä imoitettiin minulle varatusta uudesta ajasta jo kahden päivän päähän 04.10. Siinä velvoitettiin taas käymään verikokeessa laboratoriossa ennen tutkimusta ja annettiin puhelinnumero johon soittamalla voisin peruuttaa ajan, jos aika ei kävisi. Viestin mukaan fimlabilla olisi minulle valmiiksi lähete olemassa. Fimlabin laboratoriot olivat jo menneet kiinni 14.30 enkä päässyt verinäytettä samana päivänä antamaan. Tiistaina 03.10. yritin käydä näytettä antamassa, mutta ei siellä ollutkaan minulle lähetettä, enkä voinut näytettä antaa. Tämäkään tuskin oli vahinko, vaan kiusaajakoordinaattorin suunnittelemaa. Jätin sitten menemättä myös tutkimukseen, kun en voinut antaa verinäytettä. En ehtinyt enää peruuttaa aikaakaan, kun kävin fimlabissa puolen päivän jälkeen ja urologian osaston sihteeri vastaa vain klo 8-12. Aika olisi ollut keskiviikkona 04.10. klo 7.45. En ehkä ajatellut tarpeeksi tarkasti, vaikka huomasin, että kiusanteosta on taas kyse. Olisin voinut mennä tutkimukseen ilman verikoettakin, olinhan käynyt heinäkuussa antamassa näytteen ja elokuussa vielä uudestaan. Syöpään liittyvät kokeet oli varmasti jo tehty. Ultraäänikuvat olisi voitu ottaa ilman verikoettakin, mutta kaikissa viesteissä vain velvoitettiin käymään laboratoriossa.
Kaiken lisäksi lääkäri jonka vastaanotolle menin 16.10. ei ollutkaan eläkelääkäri vaan jonkinlainen kuntouttaja TAYS:n Toike-yksiköstä. Hänellä ei ollut tarkoituskaan eläkettä määrätä, vaan uteli kaikenlaisia yksityisasioita, markkinoi työ- ja opiskelumahdollisuuksia ja pyysi jopa kävelemään. Tämän tyyppisillä kiusaajilla on usein tarkoitus syyllistää uhrinsa. Olen nyt siis jättänyt menemättä syöpätutkimukseen aikaa peruuttamatta ja se voidaan tulkita hoidosta kieltäytymisenä tai ainakin heivata uudelleen jonon viimeiseksi. Haluaisinkin nyt tietää potilasasiamiehen kautta:
- Onko minulla mahdollisesti syöpä ja antaako magneettikuvauksen tulokset aihetta jatkotutkimukselle?
- Jos on aihetta jatkotutkimukselle, pääsenkö siihen kohtuullisessa ajassa? Heinäkuulta asti kuitenkin jo viivytelty.
- Miksi näitä verinäytteitä pitäisi olla koko ajan antamassa, eikö niitä osata vai haluta tutkia? Miksi fimlabissa ei ollutkaan lähetettä vaikka näin kerrottiin?
Haluan minä syövän selvittää, jos turha leikkiminen lopetataan ja se on turvallista. Olen havainnut lääkäreillä viime vuosina hyvin vääränlaista kollegiaalisuutta. Kun yksi tekee minulle vahinkoa, muut seuraavat perässä ja tekevät lisää vahinkoa ja yrittävät viedä minun uskottavuutta, kun olen koko ajan valittamassa. Vihanpito lääkäreillä alkoi jo 2009 Vantaalla asuessani, mutta ehkä se vielä on pahentunut julkaistuani blogin:
https://akmiansu.blogspot.com/2022/09/valkotakkipsykopaatit.html
Eräs hammaslääkäri on myöntänyt, että minulta on neljä hammasta revitty irti huvin vuoksi ja saatu aikaan paha purentavirhe. On istutettu punajäkälä, mikä voitaisiin ehkä parantaa, mutta lääkärit vain hymähtelevät asialle vahingoniloisesti. Koepaloja siitä otetaan kyllä mielellään, mutta nekin muka epäonnistuvat ja juoksuttavat antamassa uusia. Kaikkein pahin terroriteko siis tehtiin Riihimäellä, mistä tuo blogi kertoo. Sen jälkeen alkoi laaja valehtelu ja salailu Tampereellakin:
https://akmiansu.blogspot.com/2022/09/vitkuttelu-sepittely-ja-salailu.html
Olisi ihan kaiken kaikkiaan mukavaa selvittää, olenko minä lääkäreille jotain pahaa tehnyt vai kenelle? Voisiko tästä tilanteesta olla jotain pois pääsyä ja saada vuosia jatkunut perseily loppumaan? Keskustelun avaus voi olla vaikeaa, kun kyseessä on todennäköisesti lahkouskovaisten verkosto. He ovat minua vainonneet ala-asteen ensimmäisestä luokasta lähtien, eivätkä vain tahdo päästää irti. He auliisti valehtelevat toistensa puolesta ja ovat valmiita rikkomaan lakia. Heitä on selkeästi henkilöstöä koordinoivissa johtajissa, kun omalle kohdalleni aina osuu hankala tyyppi lääkäreistä, fysioterapeuteista, laboranteista yms. En ole nyt 23.10. saanut informaatiota 13.09. tehdystä magneettitutkimuksesta, enkä 02.10. peruuttamani ultraäänitutkimuksen tilalle uutta aikaa.
EDIT 31.10: Tunti tämän blogin julkaisun jälkeen soitti potilasasiamies. Kyllä terveydenhuoltohenkilöstökin tätä blogia lukee. Tosin hän kertoi viestini menneen roskapostiin ja hän oli sattumalta huomannut sen. Moni tuttava oli neuvonut ottamaan yhteyttä potilasasiamieheen alusta lähtien ja sitten kun otan, hän sanoo ettei voi tehdä asialle mitään. Potilasasiamies voi antaa vain neuvoja.
EDIT 30.11. Potilasasiamies neuvoi kirjoittamaan muistutuksen sairaalan johtajille. Postissa tulikin tällainen lomake jolla voi tehdä muistutuksen / huomautuksen lääkäreiden toiminnasta. Olen lähettänyt tällaisen muutama viikko sitten ja siihen ei ole tullut mitään vastausta. Uusi aika on tullut syöpätutkimukseen. Se olisi huomenna 01.12. klo 13.00, sen sain ajan viime viikolla, mutta tällä viikolla soitettiin ja kysyttiin kävisikö aikaisempi aika klo 8.00 samalle päivälle. Kysyin onko tutkimus turvallista ja suostuin sitten. Tänään tuli tekstiviestimuistutus ajasta ja sen mukaan aika olisikin 8.30. Vähän arpomista on tämä ajanvarausruletti. Pitänee mennä kahdeksaksi, ainakin turvallista pitäisi olla.
Kommentit
Lähetä kommentti